Piti sanoo…

Suu louskuu, leuat tekevät töitä ja huulet tanssivat, mutta silti ne oikeat sanat jäävät usein vatsanpohjaan ja nousevat myöhemmin kaivertamaan mieltä, joka tauotta pohtii, mitä sitä tulikaan töräytettyä, kun ajatus sisimmässä oli lähtökohtaisesti kaunis. Monesti sanat ovat vain puhetta, käytännön tekojen kätyreitä, mutta samalla ne asettavat meidät haavoittuvaiseen asemaan, jolloin emme uskalla käyttää niitä silloin, kun eniten niitä haluaisimme ja toinen niitä juuri tarvitsisi. Mielissämme niitä ajattelemme, mutta tilanteen tullessa ne vaihdamme. Kiertelemme, käytämme metaforia, luetutamme rivien välistä ja pahimmillaan vain vittuilemme. Toivomme oikeaa tulkintaa vääristä signaaleista. Haluamme oppia ne oikein, muttemme koskaan opettele. Niitä liikaa pyörittelemme ja niiden merkitystä itsekseen muutamme. Pahimmillaan vääristelemme. Murhetta tunnemme. Koska emme koskaan sanoneet. Sitä mitä piti sanoa.